 |
| Kuva: kirja.fi |
Kirjan juoni oli mielestäni hyvä ja viihdyttävä. Lukemisen jälkeen pohdin, että tässä romaanissa olisi ehkä aineksia elokuvaan. Olisin ihan mielelläni katsonut Teemun ja Agnesin road tripiä kotisohvalla lauantai-iltana. Kirjassa jotkin asiat kuitenkin häiritsivät minua. Päähenkilö Teemu oli mielestäni ärsyttävä. Vaikka hahmon on luultavasti tarkoituskin olla liioteltu, alkoi Teemu tuntua kaikessa kurjuudessaan yliampuvalta. Eron jälkeistä katkeroitumista oli havaittavissa, mutta siitä alkoi mennä maku Teemun syyttäessä ex-vaimoaan suurin piirtein kaikesta. Teemun hahmo oli aika yksiulotteinen: hän oli vaan ruikuttava, katkeroitunut mies. Agnes oli hahmona minusta kiinnostavampi. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että tytön elämäntilannetta ei paljon avattu Teemun surkutellessa omaansa. Tietynlainen salamyhkäisyys toi kuitenkin hyvän lisän hahmoon. Kirjassa Teemu kertoi asioita bloginsa kautta, mikä oli minulle uutta kirjallisuudessa. Ideana päähenkilön ajatusmaailman valottaminen blogipostausten kautta oli mielestäni hauska, mutta käytännössä se ei tuonut juuri lisää kirjaan. Blogia kirjoittaessaan Teemun surkeus kärjistyi, ja minua ärsytti tapa, jolla Teemu parjasi jatkuvasti ex-vaimoaan, isäänsä ja siskoaan. En myöskään ymmärtänyt, miksi blogin kommenteissa puhuttiin jatkuvasti tupajumeista ja hevosmuurahaisista. Liittyiköhän niihin jotain symboliikkaa?
Ei kirja kuitenkaan aivan kelvoton ollut. Siitä kertoo sekin, että jaksoin helposti lukea romaanin loppuun, vaikka juoni ei edennyt kovin nopeasti. Teemun ja Agnesin automatka oli pitkä, mutta se ei ollut pitkästyttävää lukemista. Kirjassa riitti myös huumoria ja tragikomediaa. Pidin härkäjuoksua mielenkiintoisena aiheena kirjassa. Hyvää oli myös se, että loppuratkaisua en osannut päätellä etukäteen. Ai niin, pidin myös siitä, kuinka kirja ulkoasultaan kuvasi Teemun peräluukussa kuljettamaa pahvilaatikkoa. Tässä oli pitkästä aikaa kansikuva, joka herättää mielenkiinnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti