Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Tätä kirjaa kohtaan minulla oli jo jonkinlaisia odotuksia. Olihan teos jopa Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2012. Haaveilin kirjan lukemisesta jo tuolloin, mutta kymmenet ja taas kymmenet kirjaston varausjonossa odottavat ihmiset saivat minut lykkäämään lukemista aikaan, jolloin kirjan suosio on jo vähän hiipunut. Kirja kuulosti kovin lupaavalta. Päähenkilö, Julie on 47-vuotias ranskalaisnainen, joka on opiskellut historiaa ja toimii maihinnousuoppaana kierrättäen turisteja normandialaisen pikkukylän rannoilla. Itse luokittelen kiinnostuksen kohteisiini sotahistorian ja -kirjallisuuden, joten ajattelin kirjan olevan näiltä osin minulle mieluinen. Historiallisten maisemien lisäksi kirjasta löytyy myös tragediaa, kun Julie saa aviomiehensä kiinni pettämisestä ja heidän tyttärellään diagnosoidaan leukemia. Kuvauksen luettuani totesin, että tässä on koossa ainekset todella sykähdyttävään kirjaan. Epäilin jopa kirjan olevan liian suuria tunteita herättävä. Fiktiiviset hahmot saavat minut toisinaan yliempaattiseksi.

Kuva: like.fi

    "Emme katso Henrin kanssa toisiamme. Istumme samankorkuisina ja pelokkaina, istumme rinnakkain, odotamme hiljaa että puhelu päättyy, puhelu, jonka sanoja me emme suureksi osaksi ymmärrä.
      Sitten ylilääkäri katsoo meihin.
      Leukemia, hän sanoo rauhallisesti.
      Katson ylilääkäriä, se puhuu minulle, se sanoo leukemia.
      Emmalla on akuutti leukemia, ylilääkäri sanoo. Verisyöpä.
      Emmalla on syöpä, Emma on kahdeksan, Emmalla on verisyöpä.
      Tämä muuttaa kaiken. Tämä muuttaa aivan kaiken.
      Tässä me olemme.
      Kuuntelen ylilääkäriä, en katso Henriä. Olen hiljaa, vain kuuntelen.
      Luuytimen tuottamat valkosolujen esiasteet muuttuvat pahanlaatuisiksi syöpäsoluiksi. Meidän tehtävämme on nyt estää syöpäsolujen syntyminen. ylilääkäri sanoo.
      Akuutin leukemian paranemisprosentti Emman ikäisillä potilailla on yli kahdeksankymmentä prosenttiä, ylilääkäri jatkaa.
      Kuinka paljon yli? Promillen yli vai läheneekö luku sataa? Kuinka paljon ennuste voi tarkalleen olla?
      En kykene kysymään mitään."

Aloitin kirjan mielenkiinnolla. Teksti on helppolukuista ja tapahtumat etenevät nopeasti. Pian perheen nuori lapsi on jo letkuihin kytkettynä ja vanhemmat mykkäkoulussa. Tässä vaiheessa alan epäillä jonkin olevan pielessä. Jostain syystä Julien onneton elämäntilanne ei aiheuta minussa oikeen minkäänlaisia tunteita. Julien minäkerronta kuvaa hätääntyneen äidin tunteita lyhyillä lauseilla, toistolla ja luetteloilla. Sen lisäksi, että Julien työ käsittelee sotaa hän on joutunut sotaan myös avioliitossaan sekä sotaan leukemiaa vastaan. Kuitenkin kahlaan tekstiä läpi kokematta kummempia tunne-elämyksiä. Ehkä se johtuu osittain tekstin toteavuudesta. Julien tunteista sain irti lähinnä paniikin lapsen terveydentilasta sekä katkeruuden aviomiehen uudesta naisesta. Alussa Julien hätääntyminen on perusteltua. Kirjassa kuvailtu tilanne on omiaan laukaisemaan shokin äidissä. Kuitenkaan odotusteni vastaisesti kirja ei koskaan edennyt kriisin käsittely- ja suremisvaiheeseen. Olisin toivonut kuvailevampaa ja tunteikkaampaa kerrontaa alkujärkytyksen hälvettyä.

Kuten alussa totesin, kirjan teemat olivat mielenkiintoisia ja yhdistelmänä jännittävä sekä uudenlainen. Juonessakaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään yllättävää, vaan asiat etenivät niin kuin odotinkin, tosin ilman toivomaani suurta tunnelatausta. Yllätyin, että juonenkulku oli näinkin yksinkertainen. Kirjan lukemisen jälkeen olin aika hämmentynyt siitä, kuinka se ei ollenkaan vastannut odotuksiini. Suuntasin tietysti nettiin lukemaan muiden kokemuksia ja onneksi löysin Hannan blogimerkinnän Kirjainten virrassa -blogista! Olin jo varma, että tunneälyssäni tai kirjallisuuden tulkinnassani on jotain perustavanlaatuista vikaa.

Samalla törmäsin kirjan ympärillä velloneeseen kohuun, jolta olin aiemmin välttynyt. Kirjailijan sisko perheineen alkoi syyttämään Helsingin sanomissa Ala-Harjan käyttäneen heidän tuskaansa tehdäkseen bisnestä. Heidän poikansa sairastui leukemiaan vuonna 2010. Tämä poru kummastutti minua. Oliko kyseessä julkisuustemppu? Vai oliko kirjailija kirjoittanut ja julkaissut romaanin mainitsematta inspiraationsa lähteestä siskolleen? Siskokset kuitenkin ovat olleet muutoin yhteyksissä, koska jutussa mainittiin kirjailijan käyttäneen lähes suoraan materiaaleinaan tekstiviestejä, sähköposteja ja Facebook-päivityksiä.

Perhe kysyy, onko tällaisiin tapauksiin mitään eettisiä ohjeita. Käytin aikaa asian pohtimiseen. Tavallinen sähköposti tai muu vastaava yhteydenpito ei taida kuulua tekijänoikeuslain piiriin, koska teoskynnys ei välttämättä ylity. Onko silti oikein kopioida sukulaislapsen sairaskertomus omaan romaaniin? On se ainakin minusta vähän arveluttavaa. Toki kirjailija imee kaikki vaikutteensa ympäristöstään, mutta yleensä piirteitä ja sattumia yhdistellään fiktiossa niin, että fiktiiviset hahmot ovat todella fiktiivisiä. Mielestäni on hassua, että Ala-Harja ei ollut tahtonut edes omistaa tätä teosta syövän kokeneelle siskonpojalleen.

Oli sitten kyseessä mainostemppu tai outo perheensisäinen välien selvittely lehtien palstoilla, eivät kohu, kirja ja kirjailija herättäneet suuria positiivisia tunteita. Tulipa luettua kuitenkin.

Lars Sund: Onnellinen pieni saari

Fagerö on pieni saari ulkosaaristossa. Saaren väki on kovin sisäänpäinlämpiävää ja vieraisiin suhtaudutaan hyvin varautuneesti. Asukkaat ovat tuttuja keskenään ja kesävieraidenkin asiat tunnetaan perinpohjaisesti. Mantereella asuviin suhtaudutaan nuivasti. Saaren idylli alkaa järkkyä, kun rantaan ajautuu tuntematon ruumis toisensa jälkeen.

kuva: kirjasampo.fi

Luin tästä kirjasta arvostelun ennen lainaamista. Arvostelija totesi, että kirjassa tapahtuu aika vähän, mikä sai minut melkeen jättämään kirjan hyllyyn. Päädyin kuitenkin testaamaan kirjaa ja onneksi sen teinkin. Itse pidin tästä kirjasta kovasti. Kirjassa syvennytään eriskummallisiin sattumuksiin, joita saaren asukkaille on sattunut heidän elämänsä aikana. Välillä pohditaan rantaan ajautuneita muukalaisia, ja kirja saa dekkarimaisiakin piirteitä, vaikka se ei ole mikään rikoskirja. Nautin myös kauniista miljöön kuvailusta, joka aiheutti minussa innostuksen matkustaa saaristoon ensi kesänä.

Kirjan hahmot olivat hyvin kiinnostavia ja persoonallisia. Saaren asukkaita oli paljon, mutta siitäkään huolimatta henkilöt eivät jääneet yksiulotteisiksi tai vaisuiksi. Oma suosikkini oli varmaankin Posti-Jannen isä, Posti-Janne vanhempi, joka oman henkensäkin uhalla toimitti perille saariston asukkaiden postit ja osasi postilain ulkoa sanasta sanaan. Itseäni viehätti myös kirjassa käytetty metafiktiivinen kertoja, jota kutsuttiin kirjuriksi. Kirjuri johdattelee lukijaa seuraamaan Fageröläisten elämää. Kirjuri puhuttelee lukijaa ja käyttää tietolähteenään Posti-Jannea. Google-hakuja tehdessäni huomasin tällaisen kertojan olevan joidenkin mielestä suorastaan kamala. Tämä on selvästi mielipiteet jakava asia.

"Syksy on täällä: tuuli nostattaa vaahtoavia, vihaisia aaltoja Tunnhamnin laiturinrunkoja vasten ja repii koivujen harventuneita latvoja, yhteysaluksen laiturin ohi tanssii matkoihinsa keltaisia lehtiä, ilmassa kieppuu poisheitetty paperipussi, lipputangon köysi takoo salkoa vasten nopeina sivalluksina. Taivas on silkkaa vyöryvää, risaisen harmaata liikettä. Parvi pilkkasiipiä lentää ohi Norrfjärdenin yllä, ne lentävät rivissä etelään tuuli selän takana, katoavat näkyvistä Gråharukläppenin takana.
      Nyt yhteysalus Arkipelagin kyydissä ylittävät Norrfjärdenin taas vain paikkakuntalaiset ja tutut ihmiset- ja sitten me, lukija ja kirjuri."

Vaikka teos pyörii saaren asukkaiden arkielämän ympärillä, muukalaisten mysteeri ja persoonalliset hahmot tuovat siihen oman lisänsä. Kirjasta löytyy sopivissa määrin osuvaa huumoria sekä makaaberejakin piirteitä. Lopussa asiat jäävät kuitenkin auki. Moni kohtalo jää yksin lukijan päätettäväksi. Pidin tästä kirjasta siinä määrin, että aion ottaa selvää, josko Sundilta löytyisi muitakin makuuni sopivia teoksia.

Jari Järvelä: Särkyvää

Teemu on ylipainoinen, avioeron kokenut keski-ikäinen suomalaismies. Hän yritti polttaa talonsa eikä ex-vaimo Heli anna hänen enää tavata lapsia. Katkeroituneena Teemu starttaa Lada 1200L:n suuntana Pamplonassa järjestettävä härkäjuoksu. Hän on päättänyt tehdä itsemurhan miehekkäimmällä tavalla. Matkalla kyytiin hyppää myös liftaava tyttö, Agnes. Pitkällä matkalla Espanjaan heille kehittyy omaperäinen ystävyyssuhde.

Kuva: kirja.fi

Kirjan juoni oli mielestäni hyvä ja viihdyttävä. Lukemisen jälkeen pohdin, että tässä romaanissa olisi ehkä aineksia elokuvaan. Olisin ihan mielelläni katsonut Teemun ja Agnesin road tripiä kotisohvalla lauantai-iltana. Kirjassa jotkin asiat kuitenkin häiritsivät minua. Päähenkilö Teemu oli mielestäni ärsyttävä. Vaikka hahmon on luultavasti tarkoituskin olla liioteltu, alkoi Teemu tuntua kaikessa kurjuudessaan yliampuvalta. Eron jälkeistä katkeroitumista oli havaittavissa, mutta siitä alkoi mennä maku Teemun syyttäessä ex-vaimoaan suurin piirtein kaikesta. Teemun hahmo oli aika yksiulotteinen: hän oli vaan ruikuttava, katkeroitunut mies. Agnes oli hahmona minusta kiinnostavampi. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että tytön elämäntilannetta ei paljon avattu Teemun surkutellessa omaansa. Tietynlainen salamyhkäisyys toi kuitenkin hyvän lisän hahmoon. Kirjassa Teemu kertoi asioita bloginsa kautta, mikä oli minulle uutta kirjallisuudessa. Ideana päähenkilön ajatusmaailman valottaminen blogipostausten kautta oli mielestäni hauska, mutta käytännössä se ei tuonut juuri lisää kirjaan. Blogia kirjoittaessaan Teemun surkeus kärjistyi, ja minua ärsytti tapa, jolla Teemu parjasi jatkuvasti ex-vaimoaan, isäänsä ja siskoaan. En myöskään ymmärtänyt, miksi blogin kommenteissa puhuttiin jatkuvasti tupajumeista ja hevosmuurahaisista. Liittyiköhän niihin jotain symboliikkaa?

Ei kirja kuitenkaan aivan kelvoton ollut. Siitä kertoo sekin, että jaksoin helposti lukea romaanin loppuun, vaikka juoni ei edennyt kovin nopeasti. Teemun ja Agnesin automatka oli pitkä, mutta se ei ollut pitkästyttävää lukemista. Kirjassa riitti myös huumoria ja tragikomediaa. Pidin härkäjuoksua mielenkiintoisena aiheena kirjassa. Hyvää oli myös se, että loppuratkaisua en osannut päätellä etukäteen. Ai niin, pidin myös siitä, kuinka kirja ulkoasultaan kuvasi Teemun peräluukussa kuljettamaa pahvilaatikkoa. Tässä oli pitkästä aikaa kansikuva, joka herättää mielenkiinnon.