Kirjan kerronta etenee kahdessa tasossa. On vuosi 1975. Kustannustoimittajana Pariisissa työskentelevä Camille alkaa saada äitinsä kuoleman jälkeen erikoisia kirjeitä viikoittain. Hän ajattelee tämän olevan jonkun kirjailijan häikäilemätön keino saada Camille lukemaan romaaninsa käsikirjoitusta. Kirjeissä Louis-niminen mies kertoo tapahtumista 1930-luvulla. Hän on lapsesta asti ihastunut Annieen, joka joutuu osaksi outoa kolmiodraamaa tutustuttuaan Rouva M:n. Menneisyyden tapahtumat alkavat selvitä Camillelle kirjeiden myötä.
"En tiedä miten sain luetuksi kirjeen loppuun.
Kun laskin sen käsistäni olin kalmankalpea ja voimaton, toistin toistamistani samaa elettä: sivelin sormellani niskakuoppaa ihan hiusrajasta.
Sen pikku kauneuspilkkua."
Ahmaisin kirjan melko nopeasti. Tarina eteni nopeasti ja sai mielenkiintoisia juonenkäänteitä uusien kirjeiden myötä. Välillä kirjeiden vihjeet ratkesivat kuitenkin turhan nopeasti ja teennäisillä tavoilla. Minussa ärsytystä herätti etenkin kohta, jossa Camillen ystävä paljastui yllättäen Champagnelaisten puurakenteisten ristikkokirkkojen asiantuntijaksi. Tuntui, että kirjailija on mennyt siitä, missä aita on matalin, jotta kirkon sijainti selviäisi.
Kirjan juoni oli mielestäni loistava. Sen vuoksi olikin harmillista, että henkilöhahmot jäivät kovin etäisiksi. Kirjailija keskittyi viemään juonta eteenpäin ja 1930-luvulla eläneet henkilöt olivat varmasti myös tarkoituksellisen salaperäisiä. Vaikka tämän tapaiseen tarinaan olisi saanut luotua useita nyyhkimistä aiheuttavia tilanteita ja jännitteen, joka saa lukijan haukkomaan henkeään, kirja jätti aika kylmäksi. Suhtauduin tarinan etenemiseen lähinnä mielenkiinnolla, en intohimoisesti, jännittäen hahmojen kohtaloita. Tämä oli ehkä kirjan suurin heikkous.
Luin kuitenkin kirjan mielelläni loppuun, joka sai minut kuitenkin pettymään todella. Olin odottanut jännittävää loppuratkaisua, mutta tapahtumat jäivät jokseenkin auki. Joitain tämä varmasti miellyttää. Suurin pettymys oli kuitenkin runo, joka oli olevinaan yhteenveto kirjan tapahtumista. Runo oli kai Camillen ajattelua, mutta se vaikutti kuitenkin olevan kaikkitietävän kertojan näkökulmasta kirjoitettu. Runo ei runonakaan ollut erityisen hyvä, joten se sai minut lähinnä ihmettelemään "Miksi?!".
Vaikka pidin tästä kirjasta ja siinä oli ainesta, se ei silti saanut minua ihastumaan. Henkilöhahmot eivät herättäneet minussa empatiaa, joten suurimmat tunnekuohut aiheuttikin lopun ärsyttävä runo. Oli mielenkiintoista huomata kuinka päinvastaisia arvioita tästä kirjasta oli kirjoitettu muihin kirjablogeihin. Suosittelen siis kokeilemaan, kuinka hyvin tämä kirja uppoaa sinulle.
