Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Svetlana Aleksijevitš voitti vuoden 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tuolloin ennätin melkein lainata tämän kirjan läheisestä kirjastosta, mutta joku oli ollut vielä nopeampi. Onneksi se oli lisätty myöhemmin kirjaston pikalainavalikoimaan, ja sain nyt toisen mahdollisuuden napata tämän kirjan luettavakseni.

kuva: kirja.fi

Aleksijevitšin teosta Tšernobylista nousee rukous on kuvattu yhteisöromaaniksi ja dokumenttiromaaniksi. Kirja perustuu satoihin haastatteluihin ja sitä on valmisteltu usean vuoden ajan. Aleksijevitšin on sanottu kehittäneen työllään uuden journalistisen kirjallisuudenlajin.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui vuonna 1986 Ukrainassa, lähellä Valko-Venäjän rajaa. Kirjassa dokumentoidaan onnettomuuden seurauksia ja sen vaikutuksia ihmisiin, ei niinkään itse onnettomuutta ja sen taustoja. Teos antaa äänen sammutustöihin osallistuneiden palomiesten vaimoille, voimalan lähistöllä työskennelleille sotilaille ja paikallisille, jotka eivät ole suostuneet hylkäämään saastuneella alueella sijaitsevaa kotiaan.

"Se tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä... Aamulla kukaan ei osannut epäillä mitään. Lähetin poikani kouluun, mies meni parturiin. Laitoin ruokaa. Mies palasi pian ja sanoi:

     -Voimalassa on syttynyt tulipalo. On käsketty pitää radio auki.

     Unohdin sanoa, että asuimme Pripjatissa, reaktori ei ollut kaukana. Vieläkin näen silmissäni sen heleänpunaisen loisteen, reaktori ikään kuin hohti valoa sisältäpäin. Epätodellista valoa. Se ei ollut mikään tavallinen tulipalo vaan jonkinlaista valohehkua. Kaunista. Jos unohdamme kaiken muun, se oli hyvin kaunista. En ole elokuvissakaan nähnyt mitään vastaavaa. Illalla parvekkeet olivat täynnä ihmisiä, ja ne joilla ei ollut omaa parveketta, menivät ystävien ja tuttavien luo. Asuimme yhdeksännessä kerroksessa, josta näki pitkälle, jopa kolmen kilometrin päähän. Jotta lapset näkisivät paremmin, vanhemmat nostivat heidät syliinsä:

     -Katso! Ja paina mieleesi!"

Itse pidin kirjasta eniten alkuun ja loppuun sijoitetuista palomiesten vaimojen kertomuksista. Luvut, joissa oli niin kutsuttuja monologeja olivat mielestäni välillä hiukan sekavia ja eri ihmisten kertomukset toistivat jonkin verran samoja asioita. Jotkut taas puhuivat sinänsä aiheen ohi, mutta toisaalta esimerkiksi henkiolentoihin uskominenkin liittyy omalla tavallaan ihmisten elämään onnettomuuden jälkeen. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka paljon tapahtunutta oli salailtu ja kuinka paljon ihmisille kerrottiin suoranaisia valeitakin.

Minään kaunokirjallisuuden merkkiteoksena en itse tätä pitäisi, vaan enemmänkin mielenkiintoisena journalistisena raporttina. Aleksijevitš on kuitenkin onnistunut kokoamaan ääntä vaille jääneen yhteisön, Tšernobylin uhrien, tuntemukset hyväksi ja laajaksi dokumentiksi. Hän nostaa esiin nimenomaan ihmiskohtalon, kun usein halutaan takertua onnettomuuden syihin ja kauhistuttaviin tilastolukuihin.

Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet

Tällainen kirja paljastui taannoin äidilleni joululahjapaketista. Hän ahmaisikin sen melkein yhdellä istumalla joulunpyhinä, minkä jälkeen minulle tarjoutui tilaisuus lukea kirja. Itsekin taisin lukea kirjan vuorokauden sisällä ja pidin siitä todella. Siksi ihmettelen, miten unohdin kirjoittaa tästä aikanaan! Ehkä olin niin joulutunnelmissa edelleen, ken tietää.

Kirja on Pohjois-Korealaisen Kim Hyun Heen muistelma. Vuonna 1987 Kim Hyun oli vastuussa pommin toimittamisesta Korean Airin lennolle 858. Kaikki 115 koneessa ollutta kuolivat. Näiden taustatietojen valossa odotin hämmentyneenä, mitä ihmettä terroristin kirjoittama kirja voisi minulle kertoa.

Kim Hyun otettiin suoraan koulusta armeijan erikoiskoulutukseen. Rankassa koulutuksessa hänestä muovattiin loistava erikoisagentti. Hänen uransa Pohjois-Korean palveluksessa huipentui uskomattomaan kunniaan: itse Kim Il Sung antoi hänelle tehtävän, jonka tarkoituksena oli koreoiden yhdistäminen.

Pohjois-Korean järjettömyydestä olen saanut lukea uutisista monta kertaa. Ne ovat kuitenkin hukkuneet muiden hullu maailma -uutisartikkeleiden joukkoon, kun taas tämä kirja jätti lähtemättömän vaikutuksen. Mediassa puidaan harvemmin Pohjois-Korean kansalaisten tavallista elämää, ymmärrettävistä syistä. Ulkopuolelle tihkuu hyvin vähän tietoa siitä, minkälainen diktatuurivaltio todellisuudessa on. Oli todella mielenkiintoista ja samalla järkyttävää saada lukea asioista pohjoiskorealaisen tytön näkökulmasta. Pikkulapsesta asti häntä aletaan aivopestä diktaattorin palvojaksi. Länsimaalaisena on vaikea ajatella, että tällainen valtio on olemassa vielä 2010-luvulla.

Tämä oli todella ajatuksiaherättävä kirja. Voin ainoastaan suositella! Nimeän tämän ehdottomasti parhaimmistoon lukemistani elämänkerroista sekä tositapahtumiin perustuvista kirjoista.

Nykyään Kim Hyun Hee elää Etelä-Koreassa tuntemattomassa sijainnissa turvallisuutensa takia. Hän on asiantuntijana jakanut näkemyksiään Pohjois-Korean politiikasta ja nykyisistä tapahtumista medialle.

Blaine Harden: Pako Pohjois-Koreasta - Leiri 14

Luettuani Sieluni kyyneleet, pohjoiskorealaisen erikoisagentin muistelmat, sain vihdoin aikaiseksi lukea myös tämän kirjan, joka on ollut lukulistallani pitkään. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kirja, jonka luin e-kirjana. Olen edelleen perinteisten kirjojen kannalla, mutta onhan e-kirja halvempi ja todella näppärä kantaa mukana.

Kirja on tositapahtumiin perustuva kertomus Shin Dong-hyukista, joka syntyi Pohjois-Koreassa vankileirillä numero 14. Hän oppi elämään leirin sääntöjen mukaan. Tärkeintä oli selviytyä itse, vaikka se vaatisi toverien pettämistä. 23-vuotiaana Shin ei tiennyt vielä mitään leirin ulkopuolisesta maailmasta, mutta tutustuu mieheen, joka luo hänelle ajatuksen pakenemisesta.

Shin on tiedettävästi ensimmäinen vankileirillä syntynyt vanki, joka on onnistunut pakenemaan. Kuvaukset vankileiriltä ja paosta olivat mielenkiintoisia sekä tietenkin kauhistuttavia. Kirjassa minua häiritsi hiukan Hardenin toimittajamainen ote kirjoittamiseen. Kirja oli asiapitoinen eikä kuvailulle jätetty sijaa.

Eniten minua kuitenkin ärsytti kirjasta löytämäni nettiarvioit ja -kommentit. Etsin googlella muiden suomalaisten arvioita ja tämän suuntaiset kommentit (ei suora lainaus vaan oma mukaelma) saivat minut raivon partaalle:
"En voinut lukea kirjaa loppuun, Shinin teot olivat niin itsekkäitä ja moraalittomia, etten kestänyt lukea hänen kertomustaan yhtään pidempään. Kuinka kukaan voi toimia noin kauheasti omaa äitiään kohtaan?! Todella kuvottava tapaus."

Kommentoijat alkoivat siis kritisoida oman moraalinsa valossa vankileirillä syntyneen pohjoiskorealaisen tekoja. Vaikutti, että nämä ihmiset eivät olleet käsittäneet ollenkaan leirien todellisuutta. Selvästi Shinillä ei ollut juuri minkäänlaista tunnesidettä vanhempiinsa, vankileirillä kaikki olivat kilpailijoita. Lisäksi hän ainoastaan toimi leirillä opetettujen sääntöjen mukaan. Jos sääntörikkomuksia paljastui, seurauksena oli kidutusta tai teloitus. Tällaisessa tilanteessa tuntuu naurettavalta kritisoida internetissä sitä, kuinka Shin ei kääntynyt puolustamaan perheenjäseniään. Kirjan lukijat voisivat ennemmin ihmetellä, kuinka itsekkäitä, brutaaleja ja kamalia ihmisiä Pohjois-Korean vallanpitäjät ovat.

Muuta en osaa tästä kirjasta sanoakkaan. Jos haluat tutustua Pohjois-Koreaan ja vankileireihin, lue tämä kirja!

Vasili Peskov: Taigan erakot

Eräänä päivänä luin netissä Siperian taigassa elävästä erakkoperheestä. Hiukan hämmentyneenä tein pari Google-hakua, joiden avulla sain tietää, että erakoista on kirjoitettu kirjakin. Seuraavaksi olikin suunta kohti kirjastoa.

Erakkojen kohtalo kiinnosti minua kovasti. Kuinka perhe voi elää täysin eristyksissä muusta maailmasta? Lykovit muuttivat omiin oloihinsa vuonna 1945 ja perheen tytär eli taigassa vielä kirjan julkaisemisvuonna 1992. Tiesivätkö he mitään maailmanmenosta ja miksi he valitsivat eristäytymisen?

Lykovit olivat vanhauskoisia, ja uskonnollisten ristiriitojen sekä vainojen seurauksena he muuttivat syvälle Siperian taigaan, tiettömien taipaleiden taa. Perhe löydettiin 1980-luvulla, kun lentokoneesta alettiin ihmetellä metsään hakattua aukiota, keskellä ei-mitään. Muuhun asutukseen oli satoja kilometrejä.

Tutkijaryhmä lähti vierailemaan asutuksella. Metsästä löytyi pieni, yksihuoneinen mökki, joka osottautui viisihenkisen perheen kodiksi. Tutkijoiden saapuessa paikalle, perheen tyttäret muuttuivat hysteerisiksi. Tutkijat tekivät Lykovien perheen luokse useita vierailuita, ja perheen historia alkoi valottua. Perheen isä, Karp Lykov oli muuttanut vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa metsään, pakoon yhteiskuntaa. Perheen eläessä taigassa perheeseen syntyi vielä kaksi lasta. Nuorimmat lapset eivät koskaan olleet nähneet perheensä lisäksi muita ihmisiä ennen kuin tutkijat saapuivat paikalle. Perhe oli täysin tietämätön maailmansodista ja uusista keksinnöistä.

Perheen elämäntapoja kuvattiin kirjassa tarkasti. Tutkijat toivat vierailuillaan Lykoveille muun muassa kotieläimiä elämän helpottamiseksi. Perheen uskontoon kuului monia sääntöjä ja kieltoja, joita noudatettiin orjallisesti. Lykovien kertomus ja elämä Siperiassa jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa.

Mikään äidinkielen tai kerronnan riemuvoitto tämä kirja ei ollut. Kirjailijan ura toimittajana näkyi selvästi tekstistä. Sisältö tässä kirjassa kuitenkin oli pääasia, joten kirja kannattaa lukea, mikäli tapaus kiinnostaa.