Jo pari kuukautta sitten lisäsin verkkokirjastossa omaan hyllyyni Miika Nousiaisen esikoisteoksen Vadelmavenepakolainen. Odottelin, että se palautuisi kirjastoon lainattavaksi, mutta lainaaja päättikin alkaa hautoa kirjaa itsellään vaikka palautuspäivä oli mennyt ajat sitten. Kerran tarkastaessani varaustilannetta huomasin, että kirja on mahdollista saada myös e-kirjana. Ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus testata kirjojen lainaamista sähköisesti, mutta kuinka ollakaan kaikki e-kirjatkin olivat lainassa. E-kirjoissa on onneksi se hyvä juttu, että ne palautuvat sähköiseen kirjastoon laina-ajan päätyttyä, vaikka lainaaja ei tekisikään toimenpiteitä. Näin ollen painoin mieleeni seuraavan kirjan vapautumisajan ja onnekseni sainkin e-kirjan itselleni silloin.
Kuitenkin opiskeluhommat painoivat sen verran päälle, että ensimmäisellä lainaviikolla eteneminen kirjassa oli hyvin hidasta. Tällä viikolla kirjan kanssa olikin jo hoppu. Kirjojen lukemiseen tarkoitettu ohjelma ilmoitti, että kirja on minulla enää pari päivää. Melko tiukille kirjan loppuun saattaminen menikin. Viimeisen 30 sivun rykäisyn aloitin, kun laina-aikaa näytti olevan jäljellä vain tunti. Tällä kertaa olisin kovasti arvostanut, jos laina-aika olisi ollut normaali kuukausi, mutta e-kirjoille se on vain kaksi viikkoa. Havaitsin myös sen, että e-kirjasta ei saa yhtään niin tyylikkäitä kuvia kuin perinteisestä kirjasta.
Sitten asiaan! Ennakkotietojeni mukaan pidin Vadelmavenepakolaista humoristisena teoksena. Tämän lajin kirjoja tulee luettua harvemmin. Kuitenkin kirja paljastui mielestäni paljon moniulotteisemmaksi kuin oletin.
Kirjan päähenkilö Mikko Virtanen on kansallisuustransvestiitti. Hän on syntynyt Suomessa, suomalaiseen perheeseen, mutta kokee vahvasti olevansa ruotsalainen. Hän elää mahdollisimman ruotsalaisittain. Hänellä on kotonaan jopa alttari, jossa ovat kuvat hänen eniten ihailemistaan ruotsalaisista Olof Palmesta Abban Björniin. Virtanen yrittää hakea Ruotsin kansalaisuuttaa, mutta hänelle ei myönnetä sitä, koska hän ei ole asunut päivääkään Ruotsissa.
"Ei Suomi minua tarvitse. En minä sovellu Suomeen. En ainakaan suomalaiseksi. En innostu formula-ajoista, en herkity Maamme-laulusta, en pidä liian kuumasta saunasta enkä varsinkaan tykkää olla tuntitolkulla yksin hiljaa. Sotaveteraanit ovat minulle vain joukko miehiä, jotka kävivät jossain itärajalla häviämässä sodan. Toki se ponnistus koitui lopulta Ruotsin hyväksi.
Ruotsissa minä tunnen eläväni täysillä. Ruotsissa vanhojen kerrostalojen ovet aukeavat sisäänpäin. Ne toivottavat tulijan tervetulleeksi, kun Suomessa ovi pitää hankalasti kiskoa auki ja väistellä sitä ulkona viimassa ja pakkasessa. Ruotsissa pyörien soittokellojen ääni on iloisen keskusteleva, Suomessa sama kello käskee jalankulkijaa painumaan vittuun hortoilemasta siinä pyörätiellä.
Haluan jonottaa pankkiautomaatille seinän viertä, niin kuin ruotsalaiset. Suomessa jonotetaan hankalasti jalkakäytävälle ja tukitaan katu. Ruotsissa autot pysähtyvät suojatielle ja päästävät jalankulkijan yli; jopa autoilijat ovat pyyteettömiä ja ystävällisiä. Eivät katso kiroillen perään kun jalankulkija käyttää laillista oikeuttaan ylittää suojatie."
Kirjan ensimmäinen osa keskittyy lähinnä kuvailemaan Virtasen ruotsalaisuutta lapsuudesta asti ja ruotsalaisen kansankodin ylistämiseen. Päähenkilön obsessio Ruotsia kohtaan vaikuttaa vielä melko harmittomalta ja hassulta, mitä hän nyt vähän käy terrorisoimassa meteorologi Petri Takalan kotia, koska hän seisoo aina Ruotsin edessä ennustaessaan säätä. Ensimmäisen osan edetessä kerkesin jo miettiä, alkaako kirjassa koskaan tapahtua. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuodossa ja alku sisältää paljon Virtasen pohdintaa ruotsalaisuudesta. Kun lukijalle on valotettu, kuinka pakkomielteinen päähenkilö on naapurimaatamme kohtaan, juoni alkaa edetä.
Kirjan alku oli sellainen kuin odotinkin. Naurahdin monta kertaa ja suomalaisista ja ruotsalaisista tehtiin stereotypioita. Vaikka ensimmäinen osa oli melko kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, kirja alkoi saada uudenlaisia sävyjä. Virtanen on valmis tekemään yhä enemmän saavuttaakseen haaveensa, ruotsalaisuuden. Todella pitkälle hän tämän haaveen tavoittelussa meneekin. Kirja alkaa muuttua tragediaksi psyykkisesti sairaasta miehestä. Hassuttelu kulttuurieroilla jatkuu edelleen, mutta samalla selväjärkinen lukija joutuu seurata kauhuissaan päähenkilön harhaisia toimia. Loppua kohden juoni alkaa muuttua jopa jännittäväksi. Luin internetissä kommentteja siitä, kuinka tässä kirjassa ei ole juonta ollenkaan, mutta minun täytyy olla eri mieltä. Juoni oli jopa sangen hyvä.
Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta. Se ei jäänyt pelkäksi suomalaiset vastaan ruotsalaiset -hassutteluksi, vaan kirjasta löytyi muitakin ulottuvuuksia. Kirja oli yhtä aikaa todella koominen sekä todella surullinen ja ahdistava. Olin jossain määrin huvittunut huomatessani, että liioteltu ruotsalaismielinen hahmo ei kuitenkaan ole niin kaukana todellisuudesta. Virtanen muistutti fanaattisuudessaan pelottavan paljon nuoria, jotka ihailevat jotain tiettyä Aasian maata, yleisimmin Japania koko sydämestään ja haluavat elää vieraan kulttuurin tavoin. Kirjassa voi nähdä myös suuremman teeman: joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti