Enni Mustonen: Emännöitsijä

Pidän yleensä historiaan liittyvistä kirjoista, mutta useimmiten päädyn lukemaan jotain traagista ja järkyttävää aihetta käsittelevää kirjaa. Evakkoretkistä, vankileireistä ja diktaattoreista olen siis lukenut jo vinot pinot, mutta harvemmin olen innostunut kirjoista, jotka käsittelevät arkista elämää menneinä aikoina. Olikin siis jossain määrin poikkeuksellista, että halusin välttämättä lukea Emännöitsijän sen osuttua eteeni kirjastossa.

Emännöitsijä on Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kolmas osa. Itselleni se oli kuitenkin ensimmäinen Mustosen kirja, johon tartuin. Mielestäni lukukokemusta ei juurikaan haitannut se, että en ole kahta aiempaa kirjaa lukenut. Uskaltaisin siis suositella tätä myös niille, jotka eivät ole ennen Ida Erikssonin seikkailuihin tutustuneet. Kirjassa tosin tulee ilmi paljon aiempien osien tapahtumia, joten jos haluaa varjella itseään juonipaljastuksilta, on parasta aloittaa ensimmäisestä osasta.

Eletään vuotta 1900 ja 20-vuotias Ida aloittaa uuden työn emännöitsijänä Albert Edelfeltin ateljeerissa. Uudessa pestissä Idan palkka nousee huomattavasti ja työmääräkin on aiempaa pienempi, koska hänen hommiinsa ei kuulu enää päivittäinen ruuanlaitto. Ida yllättääkin Edelfeltien perheen tarmokkuudellaan ja ahkeruudellaan hoitaessaan tehtävänsä paljon tunnollisemmin kuin aiempi taloudenhoitaja.

Emännöitsijässä Ida saa maistaa vapautta ensimmäistä kertaa, sillä enää hän ei ole tilivelvollinen kellekään omista menoistaan. Albert-isäntä matkustelee paljon ja Ida ehtii töidensä ohessa olla varsinainen lukutoukka sekä tutustua myös taidenäyttelyihin. Nuoren naisen elämään mahtuu myös romansseja.

"     En ikinä unohda ensimmäistä auringonnousua ateljeerin suuren ikkunan ääressä. Stenbergin tehtaankonttorin valkea torni kurotti taivasta kohti Siltasaaren rannassa. Sen takana aaltoili Berghällin kattojen kirjava meri ja niiden yläpuolella häämöttivät Alppilan kalliot ruusunpunaisessa usvassa. Sinä hetkenä tuntui siltä, että kaikki on mahdollista.
     Lopulta oli pakko sulkea ikkuna, etten saisi kuolemantautia. Kun lähdin kyökkiin, huomasin puulaatikon kannen jääneen raolleen. Talonmies oli täyttänyt laatikon eilispäivänä kukkuroilleen kuivia puita. Kohta räiskyi liedessä jo iloinen tuli. Minun hellani ja huushollini, ajattelin hilpeänä kaataessani kannusta lisää vettä lieden kiiltäväkylkiseen vesisäiliöön."

Hahmona Ida on aito ja viaton, mutta hän osaa myös ilmaista oman mielipiteensä jos niikseen tulee. Hän hoitaa velvollisuutensa hyvin tunnollisesti. 20-vuotiaana hän alkaa olla jo itsenäinen, rohkea nuori nainen. Myös muut kirjan henkilöt olivat mielestäni onnistuneita ja osaan oli selvästi haettu vaikutteita historiallisten henkilöiden oikeista luonteista.

Kirjasta huomasi, että taustatyö oli tehty huolella. Tarinasta löytyy todella paljon viitteitä todellisiin historian tapahtumiin sekä ajan yhteiskunnallisia asioita. Kyseessä onkin mielestäni loistava ajankuvaus, jossa limittyvät työväen elämä sekä Suomen kulttuurihistoria ja taiteilijasukujen vaiheet. Mustonen viljelee onnistuneesti vanhoja sanontoja ja ilmaisuja tekstissään.

Mielestäni kirja voisi sopia hyvin nuorille, jotka haluavat syventää tietämystään 1900-luvun alun elämästä. Kirjasta voi oppia niin menneen ajan kotitöistä, merkittävistä taiteilijoista kuin yhteiskunnallisista asioistakin. Idan tarinasta löytyy myös paljon samaistumispintaa, koska pohjimmiltaan nuoren naisen elämä oli hyvin samanlaista jo sata vuotta sitten.

Jos olet ihastunut Syrjästäkatsojan tarinoihin ja odottelet innokkaasti toukokuussa ilmestyvää neljättä osaa, kannattaa käydä kurkkaamassa myös Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivua! Sieltä löydät vielä paljon lisää tietoa kirjoihin liittyvistä taustoista ja kurkistuksia neljännen osan asetelmiin.

David Nicholls: Sinä päivänä

Sinä päivänä on David Nichollsin vuonna 2009 ilmestynyt romaani. Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin elämää kahdenkymmenen vuoden ajan heidän valmistumispäivästään alkaen. Vuonna 1988 nuoret tutustuvat, juuri kun heidän opintonsa Edinburghin yliopistolla ovat päättyneet ja koko elämä on edessä. Tuona yönä he valvovat pohtien tulevaisuuttaan ja haaveitaan. Tästä alkaa vuosikymmenien mittainen ystävyys, jota seurataan kirjassa jokaisena 15. päivänä heinäkuuta.

Mielestäni onnistuneinta kirjassa olikin rakenne, jossa luodaan kurkistus henkilöiden elämään aina yhtenä päivänä vuodesta. Näin 20 vuodenkaan aikajänne ei tunnu turhan pitkältä, vaan tarina etenee jouhevasti. Tarina on mielestäni myös hyvä ajankuvaus, josta ilmenee maailman muuttuminen vuosien 1988 ja 2008 välillä. Nicholls on saanut taltioitua joitain aikakauden ominaisia piirteitä elävän oloisesti.

Valitettavasti muilta osin kirja ei ollut mielestäni yhtä onnistunut. Huumori tuntui päälleliimatulta ja väkinäiseltä, eikä ainakaan minua naurattanut. Henkilöhahmot eivät olleet lumoavia tai ihastuttavia, korkeintaan kohtalaisia. Dexterin luonne oli mielestäni paikoin jopa raivostuttava. Aloin jo hämmästellä, kuinka Emma halusi edes kaveerata tällaisen omahyväisen tv–juontajan kanssa. Tarinassa oli noudatettu perinteistä lähtöasetelmaa sikäli, että Emman luonne oli lähes vastakohta Dexterille. Tämäkin tympi minua alusta alkaen. Välillä myös kirjan suomennos tuntui hiukan tönköltä.

"     "Vain koko elämä edessä", Emma  sanoi unisesti ja haistoi Dexterin ihanan tympeän hajun. Samalla hän tunsi pelon värähdyksen selkäpiissään, kun hän ajatteli: aikuinen elämä omillaan. Hän ei tuntenut itseään aikuiseksi. Hän ei ollut millään tavoin valmistautunut aikuisuuteen. Aivan kuin palohälytys olisi tullut keskellä yötä ja hän olisi seisonut keskellä katua vaatemytty sylissään. Ellei hän enää opiskellut, mitä hän oikein tekisi? Kuinka hän täyttäisi päivänsä? Hänellä ei ollut aavistustakaan.
     Jutun juju, hän vakuutti itselleen, oli olla rohkea ja peloton ja tehdä jotain tärkeää. Ei nyt välttämättä muuttaa koko maailmaa, mutta ainakin jotain pientä lähellään. Pitää vain lähteä ulos maailmaan täynnä intoa, mukanaan erinomaiset arvosanat ja uusi Smith Corona -sähkökirjoituskone, ja tehdä kovasti töitä... jossakin. Vaikuttaa ihmisten elämään ehkä taiteen kautta. Kirjoittaa jotain kaunista. Vaalia ystäviään, pysyä uskollisena periaatteilleen, elää intohimoisesti ja täysillä ja hyvin, kokea uusia asioita. Rakastaa ja tulla rakastetuksi, jos vain mahdollista. Syödä järkevästi. Kaikkea sen tapaista. Se ei ollut kummoinenkaan elämänfilosofia, eikä varsinkaan sellainen, jonka voisi jakaa, ainakaan tämän miehen kanssa, mutta siihen hän uskoi. Ja ainakin nämä ensimmäiset itsenäisen aikuiselämän tunnit olivat menneet ihan hyvin."

Kirjan rakenne oli kuitenkin kekseliäs ja juonikin ihan
hyvä. Samaistuttavammilla henkilöhahmoilla tarina olisi voinut tuntua aidommalta ja voisin kuvitella jopa pitäneeni siitä. Nyt kirjasta tuli minulle vain yksi romanttinen romaani muiden joukossa.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Jopas sattui, edellinenkin lukemani kirja oli Nousiaisen kynästä. Viimeksi kerkesin toki uhkailla lukevani myös Metsäjätin Maaninkavaaran ja Vadelmavenepakolaisen innoittamana. Kyllä kannatti.

Kirjailija oli siis jo vanha tuttu, mutta tutustuin tämän kirjan myötä täysin uuteen kirjaformaattiin. Löysin nimittäin kirjastosta Metsäjätin Miki-kirjana. Miki-kirjat ovat suunnilleen korttipakan kokoisia minikirjoja, jotka on helppo napata matkaan ja lukea lennossa. Pidin tästä formaatista kovasti, koska tapoihini kuuluu kanniskella kirjaa mukanani repussa. Tästä lähtien aion pitää kirjaston Miki-hyllyä tarkasti silmällä.

Siirrytään kuitenkin itse kirjan ruotimiseen. Metsäjätin keskiössä ovat pieni Törmälän kylä ja vaneritehdas, jonka ympärillä kyläläisten elämä pyörii. Nykyajan vaatimukset ovat kuitenkin saavuttaneet Törmälänkin ja suurkonserni Metsäjätti haluaa tehostaa tehtaansa toimintaa. Työhön valitaan Törmälässä kasvanut ja Helsingissä opiskellut ekonomi Pasi Kauppi. Hän on kovan paikan edessä yrittäessään säilyttää työpaikat tehtaalla, johon suurin osa ikätovereista on jäänyt töihin. Urahaasteiden lisäksi myös Pasin yksityiselämä on myllerryksessä. Hänestä on pian tulossa isä.

Pasin lisäksi kirjan kertojana on Pasin lapsuudentoveri Janne, joka on tehtaalla töissä kuumapuristimen hoitajana. Jannella olisi kykyjä muuhunkin, mutta kotoa peritty peripessimistinen elämänasenne on saanut hänet pitäytymään unelmiensa tavoittelusta ja jäämään Törmälään.

Koko kylän pohjavire on pessimistinen. Törmälässä on perinteisesti ajateltu ennemmin vihollisen haittaa kuin omaa etua. SDP ja Vasemmistoliitto ovat kamppaileet keskenään suurimman puolueen asemasta jo vuosikymmenet. Pasille vanhan tutun ja muuttumattoman työläiskylän sekä pinjansiementen ja rucolan makuisen Helsingin välillä on suuri kontrasti.

"Kävelen kierroksen ympäri Törmälää. Näyttää siltä, että aika monet asunnot ovat tyhjillään.
      Törmälä oli suurimmillaan neljäntuhannen asukkaan kunta. Sahan ja kuitulevytehtaan lakkautus on pienentänyt asukasluvun alle kolmentuhannen.
     Nykyisistä asukkaista jollakin tavalla lahjakkaita on kenties seitsemän. Hyvä itsetunto on kuudella, mutta valitettavasti niiden joukkoon ei kuulu kukaan seitsemästä lahjakkaasta."

"Kaikkiaan Törmälä on normaali suomalainen paikkakunta, kiva kesällä. Ei ehkä lamakesinä, mutta nousukauden kesinä vanhassa tukkisatamassa saattaa olla lämpiminä päivinä mukava tunnelma, ainakin alkuillasta.
     Ennakkoluulon ja pelon yhdistelmällä Törmälästä on kasvanut aistikkaan rasistinen kylä, joka on valmis katsomaan kieroon kaikkea uutta ja erilaista."

Kirjassa käsitellään Helsinki-Törmälä vastakkainasettelun lisäksi monia muitakin vastakohtia. Vaneritehtaan työntekijät joutuvat kohtaamaan Metsäjätin kasvottomaksi muuttuneen johdon yt-neuvotteluissa. Pasin ankea lapsuus alkaa selvitä hänen suomenruotsalaiselle vaimolleen Emilialle, joka on kasvanut varakkaassa.perheessä. Kirjassa luokkaerot nousevat selvästi esille.

Jos Vadelmavenettä ja Maaninkavaaraa yhdisti päähenkilöiden maaninen vihkiytyminen yhteen asiaan, tässä kirjassa teema erosi paljon aiemmasta. Minun on mahdotonta valita suosikkia näiden kolmen keskuudesta, mutta Metsäjätin on minulle aihepiiriltään mielenkiintoisin. Pidin erityisesti siitä, kuinka yt-neuvottelujen toivottomuus kuvataan myös keskiportaan johtajan näkökulmasta. Pasin saappaisiin hypätessään lukija alkaa pohtia, onko sittenkään niin auvoisaa taistella työntekijöiden toiveiden ja johtajien tulosvaatimusten ristitulessa.

Vaikka synkempää aihetta saa 2010-luvun Suomesta etsiä, kirvotti Nousiainen jälleen monet naurut tekstillään. Jonkinlaisesta lahjakkuudesta täytyy olla kyse, jos saa ihmisen nauramaan näin vakavan aiheen edessä. Pidän Nousiaisen toteavasta ja suorapuheisesta tyylistään. Kirjan parasta antia olivat Jannen nokkelat filosofoinnit

Joissain arvioissa olen lukenut Metsäjättiä ylistettävän jopa nykypäivän klassikkoteokseksi. Saa nähdä, vakiinnuttaako se asemansa suomalaisen kirjallisuuden tähtinimien joukossa. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että kyseessä on loistava ajankuvaus 2000-luvun yt-neuvottelu-Suomesta. Luulen, että tämä kirja voi tehdä vaikutuksen niihinkin, joita Nousiaisen aiemmat teokset eivät viehättäneet. Toivottavasti tämä ei tule jäämään viimeiseksi Miika Nousiaisen kirjaksi, josta tänne saan kirjoittaa.