Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Tätä kirjaa kohtaan minulla oli jo jonkinlaisia odotuksia. Olihan teos jopa Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2012. Haaveilin kirjan lukemisesta jo tuolloin, mutta kymmenet ja taas kymmenet kirjaston varausjonossa odottavat ihmiset saivat minut lykkäämään lukemista aikaan, jolloin kirjan suosio on jo vähän hiipunut. Kirja kuulosti kovin lupaavalta. Päähenkilö, Julie on 47-vuotias ranskalaisnainen, joka on opiskellut historiaa ja toimii maihinnousuoppaana kierrättäen turisteja normandialaisen pikkukylän rannoilla. Itse luokittelen kiinnostuksen kohteisiini sotahistorian ja -kirjallisuuden, joten ajattelin kirjan olevan näiltä osin minulle mieluinen. Historiallisten maisemien lisäksi kirjasta löytyy myös tragediaa, kun Julie saa aviomiehensä kiinni pettämisestä ja heidän tyttärellään diagnosoidaan leukemia. Kuvauksen luettuani totesin, että tässä on koossa ainekset todella sykähdyttävään kirjaan. Epäilin jopa kirjan olevan liian suuria tunteita herättävä. Fiktiiviset hahmot saavat minut toisinaan yliempaattiseksi.

Kuva: like.fi

    "Emme katso Henrin kanssa toisiamme. Istumme samankorkuisina ja pelokkaina, istumme rinnakkain, odotamme hiljaa että puhelu päättyy, puhelu, jonka sanoja me emme suureksi osaksi ymmärrä.
      Sitten ylilääkäri katsoo meihin.
      Leukemia, hän sanoo rauhallisesti.
      Katson ylilääkäriä, se puhuu minulle, se sanoo leukemia.
      Emmalla on akuutti leukemia, ylilääkäri sanoo. Verisyöpä.
      Emmalla on syöpä, Emma on kahdeksan, Emmalla on verisyöpä.
      Tämä muuttaa kaiken. Tämä muuttaa aivan kaiken.
      Tässä me olemme.
      Kuuntelen ylilääkäriä, en katso Henriä. Olen hiljaa, vain kuuntelen.
      Luuytimen tuottamat valkosolujen esiasteet muuttuvat pahanlaatuisiksi syöpäsoluiksi. Meidän tehtävämme on nyt estää syöpäsolujen syntyminen. ylilääkäri sanoo.
      Akuutin leukemian paranemisprosentti Emman ikäisillä potilailla on yli kahdeksankymmentä prosenttiä, ylilääkäri jatkaa.
      Kuinka paljon yli? Promillen yli vai läheneekö luku sataa? Kuinka paljon ennuste voi tarkalleen olla?
      En kykene kysymään mitään."

Aloitin kirjan mielenkiinnolla. Teksti on helppolukuista ja tapahtumat etenevät nopeasti. Pian perheen nuori lapsi on jo letkuihin kytkettynä ja vanhemmat mykkäkoulussa. Tässä vaiheessa alan epäillä jonkin olevan pielessä. Jostain syystä Julien onneton elämäntilanne ei aiheuta minussa oikeen minkäänlaisia tunteita. Julien minäkerronta kuvaa hätääntyneen äidin tunteita lyhyillä lauseilla, toistolla ja luetteloilla. Sen lisäksi, että Julien työ käsittelee sotaa hän on joutunut sotaan myös avioliitossaan sekä sotaan leukemiaa vastaan. Kuitenkin kahlaan tekstiä läpi kokematta kummempia tunne-elämyksiä. Ehkä se johtuu osittain tekstin toteavuudesta. Julien tunteista sain irti lähinnä paniikin lapsen terveydentilasta sekä katkeruuden aviomiehen uudesta naisesta. Alussa Julien hätääntyminen on perusteltua. Kirjassa kuvailtu tilanne on omiaan laukaisemaan shokin äidissä. Kuitenkaan odotusteni vastaisesti kirja ei koskaan edennyt kriisin käsittely- ja suremisvaiheeseen. Olisin toivonut kuvailevampaa ja tunteikkaampaa kerrontaa alkujärkytyksen hälvettyä.

Kuten alussa totesin, kirjan teemat olivat mielenkiintoisia ja yhdistelmänä jännittävä sekä uudenlainen. Juonessakaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään yllättävää, vaan asiat etenivät niin kuin odotinkin, tosin ilman toivomaani suurta tunnelatausta. Yllätyin, että juonenkulku oli näinkin yksinkertainen. Kirjan lukemisen jälkeen olin aika hämmentynyt siitä, kuinka se ei ollenkaan vastannut odotuksiini. Suuntasin tietysti nettiin lukemaan muiden kokemuksia ja onneksi löysin Hannan blogimerkinnän Kirjainten virrassa -blogista! Olin jo varma, että tunneälyssäni tai kirjallisuuden tulkinnassani on jotain perustavanlaatuista vikaa.

Samalla törmäsin kirjan ympärillä velloneeseen kohuun, jolta olin aiemmin välttynyt. Kirjailijan sisko perheineen alkoi syyttämään Helsingin sanomissa Ala-Harjan käyttäneen heidän tuskaansa tehdäkseen bisnestä. Heidän poikansa sairastui leukemiaan vuonna 2010. Tämä poru kummastutti minua. Oliko kyseessä julkisuustemppu? Vai oliko kirjailija kirjoittanut ja julkaissut romaanin mainitsematta inspiraationsa lähteestä siskolleen? Siskokset kuitenkin ovat olleet muutoin yhteyksissä, koska jutussa mainittiin kirjailijan käyttäneen lähes suoraan materiaaleinaan tekstiviestejä, sähköposteja ja Facebook-päivityksiä.

Perhe kysyy, onko tällaisiin tapauksiin mitään eettisiä ohjeita. Käytin aikaa asian pohtimiseen. Tavallinen sähköposti tai muu vastaava yhteydenpito ei taida kuulua tekijänoikeuslain piiriin, koska teoskynnys ei välttämättä ylity. Onko silti oikein kopioida sukulaislapsen sairaskertomus omaan romaaniin? On se ainakin minusta vähän arveluttavaa. Toki kirjailija imee kaikki vaikutteensa ympäristöstään, mutta yleensä piirteitä ja sattumia yhdistellään fiktiossa niin, että fiktiiviset hahmot ovat todella fiktiivisiä. Mielestäni on hassua, että Ala-Harja ei ollut tahtonut edes omistaa tätä teosta syövän kokeneelle siskonpojalleen.

Oli sitten kyseessä mainostemppu tai outo perheensisäinen välien selvittely lehtien palstoilla, eivät kohu, kirja ja kirjailija herättäneet suuria positiivisia tunteita. Tulipa luettua kuitenkin.