keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Tulipa pitkästä aikaa lainattua kirjastosta hyvin satunnainen kirja. Edellisiä kirjoja palauttaessani loin silmäyksen pikalainojen pöytään. Sieltä minua takaisin tuijotti musta kissa. Muistelin nähneeni samannäköisen kissan jossain, ehkä Aamulehden kirja-arvioissa, joten nappasin sen mukaani.


Kissani Jugoslavia on Pajtim Statovcin esikoisteos. Kirjassa kaksi tarinaa limittyy keskenään. Toisessa tarinassa kertojana on Bekim, Suomeen Jugoslaviasta perheensä kanssa muuttanut nuori mies. Toinen tarina alkaa 1980-luvun Jugoslaviasta, ja sen kertojana on Bekimin äiti Emine. Emine on nuori tyttö, joka odottaa tulevia häitään. Hän menee naimisiin Bajram-nimisen miehen kanssa, jonka hän on tavannut kerran ohimennen. Bajramin vaikutus näkyy kummassakin kertojassa, ja hän on yksi yhdistävistä tekijöistä kertomusten välillä. Yhteistä on myös vieraaseen maahan sopeutuminen ja suomalaisten kuvaus maahanmuuttajan silmin.

Kirjassa ajateltavaa antoivat monet kissat ja käärmeet, joilla on symbolinen merkitys. Itselleni ei vielä lukukokemuksen aikana avautunut eläinten symboliikka. Ihmettelin myös sitä, kuinka yksi kirjan kissoista on puhuva ja inhimillistetty, kun taas muut eläimet on kuvattu tavallisina kissoina ja käärmeinä. Jugoslaviassa kissaa pidetään iljettävänä olentona. Nuori Bekim näkee kirjassa hirveitä painajaisia käärmeistä. Lukemisen jälkeen löysin pohdinnoissani eläimille mahdollisia merkityksiä. Samalla kirjan juoni ja henkilöhahmojen tuntemukset selkiytyivät hiukan symboliikan kautta.

Jostain syystä minuun vetosivat enemmän Bekimin osuudet, kertomukset hänen miessuhteistaan, elämästä kissan ja käärmeen kanssa sekä sopeutumisesta Suomeen. Pidin Eminen osuuksia ennalta-arvattavampina, joten niiden lukemista en odottanut yhtä innokkaasti. Myös kerronta eri osioissa poikkesi hieman toisistaan. Eminen osuuksissa teksti oli ehkä vähän perinteisempää kuin Bekimin osuuksissa, joissa lauserakenteet olivat välillä pitkiä.

Kyseessä on ehdottomasti loistava esikoisromaani, jossa on onnistuttu yhdistelemään monenlaisia teemoja ja elementtejä kirjan jäämättä silti hajanaiseksi. Teokselle kerettiinkin jo myöntää Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinto, eikä ihan syyttä. Minulle kirja ei kuitenkaan ollut mikään elämää suurempi kirja, se oli lähinnä hyvä kirja. Kirjailijassa havaitsin kuitenkin jotain sellaista poikkeuksellisuutta ja potentiaalia, että jään ehdottomasti odottamaan hänen tulevaa tuotantoaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti