sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Laila Hietamies: Hylätyt talot, autiot pihat

Olin yllättynyt, että tämän kirjan lukemiseen menin näinkin kauan. Pidin kirjaa alusta alkaen mielenkiintoisena. Kuitenkin jouluaskareet verottivat lukemisaikaa, ja monena iltana marras- ja joulukuussa tulikin tartuttua sukkapuikkoihin kirjan sijaan. Tämä kirja oli muuten 100 kirjaa, jotka tulisi lukea ennen kuolemaa -listalla, joten sekin urakka on taas vähän lähempänä valmista.


Hylätyt talot, autiot pihat on Laila Hirvisaaren (silloisen Hietamiehen) romaani, joka on osa Kannas-sarjaa. Kirja on viidestä osasta kolmas. Sarja kuvaa Suontaan kylän asukkaiden elämää vuodesta 1925 vuoteen 1945. Kirjassa Hylätyt talot, autiot pihat kylän miehet ovat lähteneet sotaan ja pienestä kylästä Karjalankannaksella on muuttunut naisten kylä. Pian naisetkin joutuvat lähtemään sotaa karkuun ja jättää taakseen rakkaan kotikylänsä.

Pidin siitä, kuinka huolellista taustatyötä kirjaa varten oli tehty. Kuvaus Viipurista oli hyvin realistista, onhan kirjailija itsekin kotoisin kyseisestä kaupungista. Kirjan oli liitetty karttoja, joiden avulla paikat pystyy hahmottamaan paremmin. Vaikka kirja ei perustu tositapahtumiin, ovat muun muassa sotatapahtumat Viipurissa keskeisiltä osiltaan tosipohjaisia. Kirjassa oli mielestäni hyvä tasapaino sodan ja ihmissuhteiden kuvauksen välillä. Tämä on yksi parhaita lukemiani sodasta kertovia kirjoja.

Lainaus alusta, kun naiset ovat vielä kotikylässään:
"Omenapuussa, kammarin ikkunan kohdalla lauloi peipponen yhtä riemukkaasti kuin miksi Martta tunsi itsensä. Ilma oli todella ihana, taivaan sini haalean helteistä, aurinko paistoi minkään estämättä ja sokaisi silmät. Oli kesä, kesä. Martta istui kirje sylissään ja nuuhki avonaisesta ikkunasta lehahtavia tuoksuja. Tikka naputti yksitoikkoisesti kuivuneen puun kylkeä, pihamaalta kuului lasten naurua ja aikuisten puhetta. Hartaasti Martta painoi päätään kuin kiittääkseen elämää ja silitti kirjettä hellästi. Hän oli todella tarvinnut tämän hetken, juuri nyt. Hän halusi äkkiä Aarnen syliin niin kiihkeästi, ettei olisi millään jaksanut odottaa. Voi, miksi tämä ei ollut tullut itse kirjeen sijasta. Ja sitten Marttaa hävetti. Hänhän oli sentään saanut kirjeen, ja millaisen. Monien kirje olisi kokonaan toisenlainen.
    Martta oli yhä niin kiihdyksissään, ettei heti tajunnut nopeasti lähestyvää kohinaa. Hän havahtui vasta, kun kuuli huutoa pihamaalta. Hän ryntäsi tupaan ja näki tuvan ikkunasta lentokoneiden lähestyvän. Nehän tulivat suoraan kohti! Matalalla, liian matalalla! Vaistomaisesti Martta ryntäsi uunin nurkkaan Hilkan viereen ja painautui kiinni tähän.
    Huumaava jylinä vain kasvoi. Pihalta kuului lasten huutoa.
-Hyvä Jumala, niitähä on satoja, Hilkka parkaisi.
-Ne menee ohi, Martta sanoi, -älä pelkää...
-Lapset... mis miu lapset on?
-Älä lähde nyt... Helmi Elisa pitää huolta!"

Henkilöhahmot ovat inhimillisiä ja aitoja. Hiukan erilaisen kirjasta teki se, että se ei niinkään keskittynyt elämään rintamalla, vaan seurasi kaikkien kylän asukkaiden sodasta selviytymistä. Naiset ikävöivät rakkaitaan rintamalla, miehet taas taistelevat ylivoimaa vastaan henkensä edestä. Kaikki pohtivat sodan mielettömyyttä ja muistelevat etäiseltä tuntuvaa rauhan aikaa. Soda-ajan elämää kuvataan monesta näkökulmasta. Kuvaus ei ole karua eikä kauhistelevaa vaan todenmukaista. Kirjan henkilöt ovat niin todellisia, että välillä jouduin lukea kirjaa henkeä pidättäen tai tippa silmässä. Oli helppo kuvitella, että he voisivat olla minun sukupolveni isovanhempia ja isoisovanhempia. Kirjan ollessa osa sarjaa, monet tapahtumat jäivät vielä auki. Minun on varmaan pakko lukea viimeisetkin osat, saadakseni tietää, kuinka Suontaan asukkaiden tarina päättyy. Myös sarjan aikaisemmat osat kiinnostavat. Ensin taidan kuitenkin lukea hyllyssä odottavat kirjat, joista yksi on kirjastosta lainassa ja kaksi joululahjaksi saatuja. Erittäin iloiseksi yllätykseksi yhdestä paketista paljastui suosikkikirjailijani Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Sen lukemista odotan varmasti eniten. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti