sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Aluksi minun täytyy tehdä tunnustus: olen Oksas-fani. Tämän sanottuani voitte arvata kauan odottamani Kun kyyhkyset katosivat -romaanin olleen mieluinen yllätys, kun sain sen lahjaksi.

Tunteeni kirjaa kohtaan vaihtelivat monta kertaa. Aluksi ahmin sivuja innoissani, odottaen jälleen yhtä mullistavaa lukukokemusta kuin jokainen Oksasen kirjoista on minulle ollut. Kirjan alkupuoliskolla aloin kuitenkin kyllästyä. Ihmettelin, onko suosikkikirjailijani todella kirjoittanut näin tylsän kirjan. En edes päässyt oikeen perille, mistä kirjassa oli kyse. Jatkoin silti lukemista hiljalleen, ja tarina alkoikin muuttua jännittävämmäksi sivu sivulta. Kirjan lopun luin taas samanlaisella intohimolla kuin aiemmatkin Oksasen teoksesta. Kertomus kasvoi koko ajan, ja henkilöhahmot alkoivat selkiytyä. Kun palaset loksahtivat kohdilleen, olin yhtä mykistynyt kuin toivoinkin olevani. Kirja yllätti minut monta kertaa. 

Oksaselle tuttuun tyyliin, tässäkään kirjassa tapahtumat eivät etene kronologisessa järjestyksessä. Yleensä olen pitänyt sitä ihan kivana ja jännittävänä valintana, mutta uusimmassa kirjassa se toimii aivan loistavasti. Tapahtumat ja henkilöhahmot tulevat tutuksi hiljalleen, ja joka luku paljastaa jotain uutta. Loppuratkaisuun Oksanen luo lukuhermoja kutkuttavan jännitteen.

Heti kirjan luettuani totesin, että tämä on pakko lukea toiseen kertaan. Luen harvoin jo kertaalleen lukemiani kirjoja uudestaan, mutta tämä teos tekee poikkeuksen. Koska juoni selkiytyy vasta lopussa, minulla jäi moni vihje ja motiivi huomaamatta. Tämä on luultavasti kirja, joka vain paranee lukukertojen myötä. Kirjoitan tästä kirjasta luultavasti enemmän joskus hamassa tulevaisuudessa, kun olen lukenut kirjan uudestaan ja päässyt juonen jäljille alusta alkaen. Jokohan Oksasella on uusi kirja työn alla? Sitä odotellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti