Sofi Oksanen: Norma

Yleensä olen uutuuskirjojen ja ajankohtaisten kirjatapausten suhteen reilusti jäljessä, mutta tällä kertaa olenkin ehkä lähestulkoon ajan tasalla. Tällä kertaa nimittäin kävin hankkimassa oman kappaleeni Sofi Oksasen uudesta kirjasta signeerattuna enkä jäänyt odottelemaan vuosiksi kirjaston varausjonoon.

Lehdet ovat otsikoineet pitkin syksyä Oksasen muuttaneen tyyliään täysin ja uudistuneen kirjailijana. Viimeisissä romaaneissaan Oksanen on käsitellyt Viron lähihistoriaa ja kansakunnan vaiheita, mutta nyt tapahtuvat sijoittuvatkin kesäiseen Helsinkiin ja vuoteen 2013. Historiallisen otteen sijaan Oksasen uudessa romaanissa on tutun realismin mausteena magiaa ja yliluonnollisia elementtejä sekä rikosromaanin piirteitä.

Kirjan alussa hypätään suoraan hautajaisten keskelle. Norman äiti on kuollut. Anita on jättänyt kenkänsä ja laukkunsa aseman penkin alle ja juossut suoraan metron eteen. Norma haluaisi selvittää, miksi hänen äitinsä teki itsemurhan. Vai oliko kyseessä edes itsemurha? Entä mitä haluaa mies, joka hautajaisten jälkeen tulee esittäytymään Anitan ystävänä?

Äitinsä kohtaloa selvittäessään Norma pääsee selville sukunsa kirjavista vaiheista ja Anitan hiusbisneksistä. Äiti oli jonkin aikaa ennen kuolemaansa aloittanut uuden työn kampaamossa. Norma ei ole arvannut, että työn taakse kätkeytyy tällainen vyyhti. Oksanen tuo tähänkin kirjaan mukaan ihmisoikeus- ja eettisyysongelmia hämärien hiustenpidennys- sekä kohdunvuokrausmarkkinoiden kautta. Kirjaan mahtuu myös häivähdys mielialasta yt-neuvottelujen täplittämässä Suomessa.

"Esimies tiputteli irtisanomisperusteet harkiten. Ääni voimistui, kun mies huomasi Norman kuivat silmät. Potkut olivat hänen oma vikansa, osoitus uppiniskaisuudesta ja työyhteisöä höllentävästä moraalista, kapinamielialan kylvämisestä hetkenä, jolloin tarvittiin ihan toisenlaista asennetta.Norma Ross myöhästeli jatkuvasti ja varoituksista huolimatta, uhmakas käytös oli selvästi lisääntynyt viime aikoina. Sitä Norman ei käynyt kieltäminen, hän saattoi vain salaa syyttää hiuksiaan, jotka olivat imeneet muiden ahdistusta ja muuttuneet yt-neuvottelujen aikana päivä päivältä jäykemmiksi. Niistä oli tullut vuoroin hankalasti leikattavaa piikkilankaa, vuoroin hamppuköyttä, ne olivat myöhästyttäneet häntä aamuisin, venyttäneet hänen lounastuntejaan ja niiden paino oli kasvanut ikään kuin ne olisivat valmistautuneet puolustamaan häntä sodassa. Ranteisiin oli alkanut koskea, hän oli keksinyt valitella hiirikättä. Ja sitten oli tullut äidin kuolema."

Olin hiukan yllättynyt siitä, että Oksanen on liittänyt romaaniinsa magiaa ehdottoman realismin sijaan, mutta tähän tarinaan muun muassa Tähkäpää-sadusta saatu inspiraatio sopii hyvin ja nivoo tarinan yhteen. Kielellisesti kirja on mielestäni tuttua Oksasta ja löydän siitä myös samanlaista jännitystä kuin esimerkiksi Puhdistuksesta. Norma ei saa kuitenkaan lukijaansa haukkomaan henkeään yllättävissä juonenkäänteissä, vaan ennemminkin pitää yllä alusta loppuun latautunutta tunnelmaa ja hitusen taianomaista ilmapiiriä.

Kirja ei nouse omaksi suosikikseni Oksasen tuotannosta osittain aihepiirinsä vuoksi. Itseäni koskettavat enemmän historialliset romaanit, mutta samalla tämä kirja voi avata Sofi Oksasen tuotantoa hiukan uudenlaiselle lukiijakunnalle. Tässäkin teoksessa Oksanen on mielestäni silti aivan omaa luokkaansa siinä, kuinka hän osaa yhdistellä erilaisia aiheita ja elementtejä yhdeksi eheäksi tarinaksi luoden siihen vielä mielenkiintoisen juonenkin.