Ville Haapasalo on suomalainen näyttelijä, joka on kuitenkin tullut paljon tunnetummaksi naapurimaassamme Venäjällä kuin Suomessa. Itse tutustuin Haapasaloon pari vuotta sitten hänen 30 päivää milloin missäkin -matkailuohjelmiensa kautta. Isäni sattui seuraamaan ohjelmaa televisiosta ja valaisi minulle, että ohjelman juontaja on Venäjällä hyvin tunnettu näyttelijänä. Suhtauduin tietoon vähän epäluuloisesti, koska en ollut koskaan kuullut tai nähnyt tätä pipopäistä miestä, mutta uskottavahan se oli. Sittemmin olen itsekin ihastunut Haapasalon matkailuohjelmiin. Viimeisimpänä olen tutustunut Jenkkilän route 66:n Haapasalon johdolla. Kun kuulin tästä kirjasta, minulle syttyi heti innostus selvittää, mitä se tyyppi oikeasti on siellä Venäjällä tehnyt ja saavuttanut.
Kirjastosta palattuani istahdin siis alas ja voin ehkä oikeutetusti sanoa lukeneeni kirjan kirjaimellisesti yhdeltä istumalta. Aikaa tähän vierähti noin kaksi tuntia, joten kirjan voisi sanoa olevan helppo- ja nopealukuinen. Kirja sisältää paljon Juha Metson huikeita valokuvia, joita huomasin jääväni katselemaan pitkäksi aikaa.
Takakannessa teosta tituleerataan haastattelukirjaksi. Etukäteen minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta tällaisesta lajityypistä enkä muista kuulleeni muista vastaavista kirjoista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan haastattelukirja oli kirjoitettu haastattelumuodossa. Teksti oli vuoropuhelua Ville Haapasalon ja Kauko Röyhkän välillä, ja taisipa Röyhkän vaimo Olgakin pari kommenttia sanoa. Suhtautumiseni tällaiseen tyyliin oli vähän ristiriitainen. Toisaalta välitön tunnelma sai aikaan kokemuksen kuin olisi itse istunut keskustelemassa Haapasaloa vastapäätä. Ensimmäisenä mieleen tuli kuitenkin, että onko kirjan teossa menty siitä mistä aita on matalin ja julkaistu kahden haastattelukerran anti kirjallisena ilman kummempia kikkailuja. Itse olisin lukenut mielelläni tavanomaisempaan elämäkertatyyliin kirjoitettua muistelmaa. Nyt jutut eivät edenneet kronologisessa järjestyksessä, ja Haapasalo kertoi satunnaisia hassuja sattumuksia sieltä täältä. Viihdyttävää ja helppolukuista tämä toki oli, mutta olisin ehkä kaivannut jotain syväluotaavampaa. Kummallista oli myös se, että Kaukon Röyhkän omia sanomisia oli lisätty kirjaan, vaikka ne eivät vieneet keskustelua eteenpäin tai tuoneet siihen mitään lisää. Mielestäni Röyhkä olisi voinut jättää itsensä kirjasta pois täysin.
Kirja kuitenkin myös vastasi odotuksiini. Jo kirjan nimessä, Et kuitenkaan usko, lupaillaan tapauksia, joissa totuus voi olla taruakin ihmeellisempää. Hämärän peittoon jäi silti, kuinka suuri osuus tarinoista oli oikeasti täyttä totta. Uskomattomiin tapahtumiin liittyi ydinsukellusveneitä, kalastusta Putinin kanssa, mafiapomoja, oligarkeja, alligaattorien metsästystä Volgalla, jättimäisiä rottia sun muuta. Nämä kaikki legendat kytkeytyvät kuitenkin kirjan hämmästyttävimpään kertomukseen siitä, kuinka ylioppilaaksi valmistunut Ville päättää lähteä Neuvostoliittoon Leningradiin teatterikouluun osaamatta sanaakaan venäjää, päätyy valmistumisen jälkeen näyttelemään pienen budjetin elokuvaan, josta tuleekin suurmenestys, ja nousee koko kansan suosioon. Sen jälkeen miestä onkin viety ympäri maata ja maailmaa. Vuonna 2013 Forbes valitsi Haapasalon Venäjän kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi, mikä ehkä kertoo jotain hänen asemastaan naapurimaassamme. Kirja ei kuitenkaan kerro ainoastaan Haapasalosta, vaan on hieno katsaus venäläiseen yhteiskuntaan ja sielunmaisemaan ylipäätään.
Haapasalon vaiheita käsitellään kirjassa aika pintapuolisesti, minkä takia jäänkin odottamaan, että joku päivä saataisiin ilmoille ihka oikea elämäkerta. Sitä odotellessa aion vahtia, milloin 2000-luvun tapahtumista kertova jatko-osa Et muuten tätäkään usko olisi vapaana kirjastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti